Mitä mulle kuuluu? Entä sulle?

 Heippa!

Blogi on viettänyt hiljaiseloa viimeiset kuukaudet. Ehkä korona-lannistus vei hetkeksi mennessään, en tiedä. Olen etsinyt ja kaivannut inspiraatiota kirjoittamiseen, sitä kuitenkaan löytämättä. Nyt tulin siihen tulokseen, että inspiraation etsimisessä voi mennä loppuelämä. Hommiin pitää vaan tarttua ja alkaa saada juttuja aikaan! Vähän niin kuin joskus seksissä. Ei aina automaattisesti kovin haluta, mutta kun hommiin alkaa, voi pieni kipinä syttyä suureksikin roihuksi. 

Mitä olen tehnyt viimeisinä kuukausina? 

 Luen paljon, mietin ja funtsin, liikun luonnossa, pidän huolta mun rakkaista ja he pitää huolta musta. Rakkautta on <3

Aika paljon kaikkea, nyt kun sitä miettii. Minulla todettiin perinnöllinen autoimmunisairaus, joka on alkanut tuhota kilpirauhastani. Olen huisin kiitollinen, että tämä vihdoin näkyi verikokeissa ja sitä päästiin asianmukaisesti hoitamaan. Elämä ei ole kovin pitkään kovin mukavaa, kun ei nuku eivätkä aivot toimi ja väsyttää ja masentaa ja kaikki on niin takkuisaa. Seksuaalinen halukin oli pitkään kuin puuduksissa.  Nyt alkaa olo olla kaiken kaikkiaan varsin toisenlainen! Se on mahtavaa. On se ihmeellistä, miten paljon  hormonit kehossa vaikuttavat ihan kaikkeen. 

Sen olen jälleen huomannut, että lääkäriin mennessä itsellä täytyy olla aika tarkka kuva siitä, mitä mitkäkin veriarvot tarkoittavat, mihin vaikuttavat ja mitä on oireen mukainen hoito. Nykyään kun terveyskeskuksissa potilaita tunnutaan hoitavan usein tekstiviestien välityksellä, ei kaikkeen voi eikä kannata luottaa. 

Pasin kanssa suhde oli myllerryksessä loppuvuonna. Me jo hetkeksi erottiin, kun ei keksitty enää muuta keinoa ulos kaikesta, mikä ratkaisemattomana painoi suhteessa. Yhteys ei kuitenkaan missään vaiheessa katkennut, eikä rakkaus kadonnut. Kestettiin linkousohjelma ja nyt ollaan palattu takaisin yhteen ja sydämet on entistä enemmän täynnä rakkautta. Uutta joustavuutta, ymmärrystä ja herkkyyttä toisen ajatuksille ja olemiselle on löytynyt ja se tuntuu hyvältä. Palkitsevalta, tiedättekö. Kun selviää jostain vaikeasta ja se sama tyyppi on edelleen rinnalla. 

Parisuhde on kuin vanha tapetti. Joskus vanha liima istuu tiukassa, mutta kun työn malttaa tehdä kunnolla kipua ja vaikeita asioita väistämättä, voi lopputuloksena olla jotain kauniimpaa kuin koskaan ennen. 

Siitähän terapiassakin on kyse. Uuden löytämisestä ja näkemisestä, armosta ja ymmärryksestä. 

Olen päivittänyt somea ahkerasti ja jos et vielä ole löytänyt uudelle insta-kanavalleni, olet lämpimästi tervetullut sitä seuraamaan. Löydät sen samalla nimellä, mitä tämä blogi kantaa! Ajattelin, että sillä lailla olisi varmasti kaikki loogisempaa. 

Erään asiakkaani kanssa aloitimme pitkän terapiasuhteen rinnalle yhteisen terapeuttisen kirjaprojektin. Siitä lisää myöhemmin. Ehkä tämä tuo lisää intoa myös kaikkeen muuhun kirjoittamiseen ... 

Omat treenit ovat alkaneet jälleen maistua hyvältä pitkän puisen kauden jälkeen. Kun ei kehossa liiku mikään, ei se treenikään mene perille. Tiedänpähän väsymyksestä nyt senkin, miltä se tuntuu. Kun salilla väsyttää niin, että sarjojen välissä tekee mieli käpertyä salin lattialle nukkumaan. 

Olen hissukseen aloitellut treenaamista takkuisen viime vuoden jäljiltä ja nyt alkaa tuntua jälleen tosi hyvältä. Kunhan muistan, että kehon toipumisessa menee aikaa. 

Lapset kasvavat ja kehittyvät kovaa vauhtia ja vanhemman pojan murrosikä asettaa ihan mukavasti omia haasteita arkeen. Samoin toisen koiramme tamponi- ja hikisukkafetissi, jonka vuoksi olemme parin viime kuukauden sisällä kerran läpikäyneet suolistoleikkauksen ja yhden oksennutuskeikan lähieläinlääkäriasemalle. 

Valpurin kanssa olemme kasanneet @seksigimmat -podcastia, jonka löydät SoundCloudista ja Spotifysta. Käsittelemme siellä mm. häpeää, masturbointia, parisuhdetta, haluttomuutta ja lisää on vielä tulossa. Kannattaa käydä kuuntelemassa! Vaikka molemmilla loppuvuosi oli tosi haasteellinen, ollaan saatu jotain näin upeaa aikaiseksi. Olen niin ylpeä meistä. Olen Valpurista niin kiitollinen - ihana ystävä <3 

Koulutushommat ovat jatkuneet koko pitkän koronakurimuksen ajan ja vaikka haasteita on ollut, on työ itsessään älyttömän palkitsevaa. Mun ihanat valmennus ja terapia-asiakkaat antavat jokainen myös mulle voimaa ja kiitollisuuden tunteita. 

Olikohan tämä nyt kovin rönsyilevä kertomus .. Toivottavasti siitä sai tolkkua!

Tänään illalla on ensimmäinen työnohjaus joulutauon jälkeen, sitä odotan malttamattomana. Ehkä siitä huomenna jotain kirjoitettavaa. ... tai sitten jostain ihan muusta. 

Mitä sulle kuuluu? Miten sun viime vuosi meni ja mitä toiveita sulla on tälle vuodelle? Onko jotain voimavaroja, mitä tarvitset? Entä ystäviä? Rakkautta? 

Ihanaa loppupäivää sulle ja paljon suukkoja. 

xxxx. 

Liina