Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Elämäni nyt - Piritan tarina, osa 2.

Muistatteko Piritan? Naisen, jonka tarinaa kävimme muutama teksti sitten läpi. Naisen, joka sairastaa syömishäiriötä ja jolla on vahingollisia ihmissuhteita takanaan. Tarina saa nyt jatkoa, Pirita halusi vielä jakaa ajatuksia siitä, millaiseksi hänen elämänsä on muuttunut.  ”Personal training -koulutus oli pitkään haaveeni. Kävin 90- luvun lopulla kuntosaliohjaajan koulutuksen ennen sairastumistani. Elämäni oli silloin henkeen ja vereen yhtä treenaamista. Lihasten muokkaamista ja erottuvuuden hakemista. Nyt 20-vuotta myöhemmin ajatukset ovat aika paljon kypsempiä ja enemmän elämää laajemmalle katsovia. Historiaa ei kuitenkaan pääse karkuun ja se kulkee mukana. Kynnys koulutukseen lähtemiselle oli korkea, ajattelin olevani kehäraakki vanhus. Tämä osoittautui turhaksi huoleksi, koska varsinkin henkisellä puolella se oli vain pelkkä vahvuus. Jalka ei nouse niin korkealle, kuin nuorempana ja nivelet paukkuvat, mutta oman kropan tuntemus huomattavasti parempi kuin nuorempana. Koska olen löy

Vääränlainen elämä

  Monet meistä elävät koko elämänsä tyytymättöminä itseensä. Kuvittele mahdollisimman täydellinen elämä .. Sellainen, missä olet juuri sellainen kuin olet, mitään muuttamatta, kaiken hyväksymättä. Missä kaikki muutkin saisivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Ja sekin olisi ok. Millaista silloin olisi ...?   ”Mun elämä on NIIN perseestä. Pitäisi olla hoikempi, kauniimpi, nuorempi, vanhempi, seksikkäämpi, pienijalkaisempi, pystytissisempi, tiukkavatsaisempi, ohutreitisempi. Luomia on väärässä paikassa. Hiukset ovat liian ohuet, väärän väriset tai muuten vaan väärän malliset. Vatsaa turvottaa, allit hölskyvät, ja takapuolikin on joko liian iso, liian litteä tai sitten vika on housuissa. Kaikissa niissä.   Rahaa ei koskaan ole riittävästi, miksei se typerä pomo voi antaa palkankorotusta. Enkö muka ole antanut itsestäni kaikkea tälle yritykselle!?  Auto on vanha tai pieni, ruma tai tehoton. Ainakin pitäisi olla parempi kuin naapurilla. Kumppania saa aina hävetä, ei sekään osaa pukeutua eik

Uskonko kaiken mitä itselleni kerron?

Oletko koskaan miettinyt, millaisia asioita kerrot itsellesi päivittäin? Onko sisäinen puheesi kehuvaa, moittivaa, ilkeää vai ystävällistä? Oletko koskaan haastanut omaa sisäistä puhettasi ja yrittänyt opetella lempeämpää tapaa keskustella itsesi kanssa?   Useimmiten emme ole kovinkaan tietoisia siitä, miten itsellemme puhumme. Tapaa puhua itsellemme ohjaavat syvällä sisimmässämme olevat sisäiset mallit, jotka olemme napanneet matkan varrelta. Nämä mallit peilaavat käsitystämme todellisuudesta ja päivittäin käytettynä niistä tuleekin totuus. ”Minä uskon olevani..” kääntyy muotoon ”Minä olen..”   Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, millaista kieltä itseäsi kohtaan käytät epäonnistuessasi jossain? Kun olet hitaampi kuin muut, kun et saavuta haluamaasi? Kun ihastuksesi kohde ei soitakaan sinulle tai treffikumppanista ei ensimmäisten treffien jälkeen enää koskaan kuulu mitään.   Kivuliaat kokemukset ja niihin liittyvät tunteet kaipaavat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, vaikka usein haluais

Ärtynyt suoli ja seksuaalisuus

Vatsaa vääntää, turvottaa. Housut eivät mahdu jalkaan, kylkeen pistää ja lähimmän vessan sijainti täytyy olla tarkkaan tiedossa. Oma ulkomuoto hävettää ja pieruja saa pidätellä pitkin päivää. Kuulostaako tutulta? Saatat kärsiä ärtyneen suolen oireyhtymästä, eli IBS:stä.     Vajaa 20 prosenttia suomalaisista kärsii ärtyneestä suolesta. Naisilla vaiva on puolet yleisempää, kuin miehillä. Ärtyneen suolen oireita ovat vatsakivut, vatsan turvotus, ilmavaivat, ripuli ja ummetus. Ulosteissa voi esiintyä limaa. Myös närästystä ja röyhtäilyä saattaa esiintyä, samoin päänsärkyä, rintakipuja ja virtsaamisvaivoja. Oireet voivat olla aaltomaisia, joita epäsäännöllinen arki, stressi, epäsäännöllinen ja epäterveellinen ruokailu sekä ravitsemus pahentavat.   Yhteiskunnassa elää edelleen tiukassa ajatus siitä, ettei etenkään nainen saa haista pahalle eikä hänen ruumiistaan erity mitään ällöttäviä eritteitä. Häpeä ja pelko voivat istua järjettömän tiukassa sen suhteen, että joutuisi naurunalaiseksi ja h

Syömishäiriön kautta rakkauteen - Piritan tarina

Olen toiminut personal trainereiden kouluttajana pian kymmenen vuotta. Matkan varrelta on tarttunut mukaani useita opiskelijoideni tarinoita. Näistä yksi koskettavimmista on syömishäiriön kanssa yli kymmenen vuotta kamppailleen Piritan tarina.  Haluan painottaa, ettei personal trainer -koulutusputkemme pidä sisällään tällaisten asioiden käsittelyä. Opiskelijat juttelevat minulle usein omista asioistaan tauoilla sekä joidenkin kanssa pidämme myös somen puolella yhteyttä vielä pitkään koulutuksen päätyttyäkin. Terapeutin ammattini johdosta minulle on varmasti helppo jutella vaikeistakin asioista.    Kokosin alla olevan tarinan useista vaihtamistamme viesteistä. Olen vaikuttunut hänen avoimuudestaan ja sympaattisuudestaan sekä siitä suuresta toivosta ja henkisestä vahvuudesta, minkä hän on sisältään löytänyt. Varmistin moneen otteeseen, miten Pirita toivoo tarinaansa käsiteltävän ja luetutin tarinaa muutamaan otteeseen hänellä ennen julkaisua. Kaikkeen julkaistuun olen saanut hänen täyd