Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella parisuhde merkityt tekstit.

Elämäni nyt - Piritan tarina, osa 2.

Muistatteko Piritan? Naisen, jonka tarinaa kävimme muutama teksti sitten läpi. Naisen, joka sairastaa syömishäiriötä ja jolla on vahingollisia ihmissuhteita takanaan. Tarina saa nyt jatkoa, Pirita halusi vielä jakaa ajatuksia siitä, millaiseksi hänen elämänsä on muuttunut.  ”Personal training -koulutus oli pitkään haaveeni. Kävin 90- luvun lopulla kuntosaliohjaajan koulutuksen ennen sairastumistani. Elämäni oli silloin henkeen ja vereen yhtä treenaamista. Lihasten muokkaamista ja erottuvuuden hakemista. Nyt 20-vuotta myöhemmin ajatukset ovat aika paljon kypsempiä ja enemmän elämää laajemmalle katsovia. Historiaa ei kuitenkaan pääse karkuun ja se kulkee mukana. Kynnys koulutukseen lähtemiselle oli korkea, ajattelin olevani kehäraakki vanhus. Tämä osoittautui turhaksi huoleksi, koska varsinkin henkisellä puolella se oli vain pelkkä vahvuus. Jalka ei nouse niin korkealle, kuin nuorempana ja nivelet paukkuvat, mutta oman kropan tuntemus huomattavasti parempi kuin nuorempana. Koska olen...

Vääränlainen elämä

  Monet meistä elävät koko elämänsä tyytymättöminä itseensä. Kuvittele mahdollisimman täydellinen elämä .. Sellainen, missä olet juuri sellainen kuin olet, mitään muuttamatta, kaiken hyväksymättä. Missä kaikki muutkin saisivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Ja sekin olisi ok. Millaista silloin olisi ...?   ”Mun elämä on NIIN perseestä. Pitäisi olla hoikempi, kauniimpi, nuorempi, vanhempi, seksikkäämpi, pienijalkaisempi, pystytissisempi, tiukkavatsaisempi, ohutreitisempi. Luomia on väärässä paikassa. Hiukset ovat liian ohuet, väärän väriset tai muuten vaan väärän malliset. Vatsaa turvottaa, allit hölskyvät, ja takapuolikin on joko liian iso, liian litteä tai sitten vika on housuissa. Kaikissa niissä.   Rahaa ei koskaan ole riittävästi, miksei se typerä pomo voi antaa palkankorotusta. Enkö muka ole antanut itsestäni kaikkea tälle yritykselle!?  Auto on vanha tai pieni, ruma tai tehoton. Ainakin pitäisi olla parempi kuin naapurilla. Kumppania saa aina hävetä, ei sekää...