Siirry pääsisältöön

Ärtynyt suoli ja seksuaalisuus

Vatsaa vääntää, turvottaa. Housut eivät mahdu jalkaan, kylkeen pistää ja lähimmän vessan sijainti täytyy olla tarkkaan tiedossa. Oma ulkomuoto hävettää ja pieruja saa pidätellä pitkin päivää. Kuulostaako tutulta? Saatat kärsiä ärtyneen suolen oireyhtymästä, eli IBS:stä.

  

Vajaa 20 prosenttia suomalaisista kärsii ärtyneestä suolesta. Naisilla vaiva on puolet yleisempää, kuin miehillä. Ärtyneen suolen oireita ovat vatsakivut, vatsan turvotus, ilmavaivat, ripuli ja ummetus. Ulosteissa voi esiintyä limaa. Myös närästystä ja röyhtäilyä saattaa esiintyä, samoin päänsärkyä, rintakipuja ja virtsaamisvaivoja. Oireet voivat olla aaltomaisia, joita epäsäännöllinen arki, stressi, epäsäännöllinen ja epäterveellinen ruokailu sekä ravitsemus pahentavat.

 

Yhteiskunnassa elää edelleen tiukassa ajatus siitä, ettei etenkään nainen saa haista pahalle eikä hänen ruumiistaan erity mitään ällöttäviä eritteitä. Häpeä ja pelko voivat istua järjettömän tiukassa sen suhteen, että joutuisi naurunalaiseksi ja hylätyksi omien vatsavaivojensa vuoksi.

 

Kuvitella saattaa, että ärtyneeseen suoleen liittyvät oireet hankaloittavat arkea melko lailla. Oma kehosuhde voi vaikeutua, eikä omaan kehoon liittyviä vaikeita tunteita voi sivuuttaa olankohautuksella. Pelkkä positiivinen ajattelu ei ilmavaivojen ja jatkuvan turvotuksen kourissa paljon helpota.

 

Kehoon, ulkonäköön ja ulkomuotoon liittyy kauheasti huolia ja erilaisia vaikeita tunteita, kuten syyllisyyttä, häpeää, pettymystä, itseinhoa ja vihaa. Joutuu miettimään, mihin uskaltaa lähteä, mihin pukeutua, kenen kanssa, kehtaako vessassa juosta jatkuvasti, mitä ruokaa on tarjolla ja miten nopeasti ruokailun jälkeen pääsee kotiin.




Olin viime viikolla Kevin Gibbsin vieraana Ärtynyt suoli ja seksuaalisuus -podcastissa. Tästä tuloksena kolmiosainen IBS:a käsittelevä podcast :)
Olin viime viikolla vieraana Kevin Gibbsin ärtynyttä suolta käsittelevässä podcastissa, jossa keskustelimme vatsavaivojen vaikutuksesta seksuaalisuuteen. Kevinin löydät osoitteesta www.artynytsuoli.fi , sieltä löydät lisää tietoa aiheesta sekä pääset tutustumaan Kevinin ammattitaitoon halutessasi tarkemmin.

 

Sinkut murehtivat, onko vakituista seurustelukumppania ja puolisoa mahdollista löytää. Alasti riisuminen vieraan edessä voi aiheuttaa paniikkia. Myös vakituisessa parisuhteessa elävä voi hävetä vaivojaan ja piilotella niitä. Kuka kumppani haluaisi elää jatkuvan pierupilven keskellä? Ajatus siitä, että pieraisee kesken suuseksin voi estää oman nautinnon kokonaan. Turvotus saa keskivartalon pökkelöksi eikä olo muutenkaan ole kovin haluttava.

 

Tiukat vaatteet saattavat provosoida vatsanalueen herkkiä hermopäätteitä. Kireät vaatteet voivat epäsopivan ruuan lisäksi aiheuttaa ikävää painen tunnetta sekä turvotusta, mikäli suolisto on ärtynyt.  On aina iso riski, että lähtiessä hoikka ihminen näyttää illan päätteeksi siltä kuin olisi 9 kuukaudella raskaana, eikä tämä mahdollisuus luonnollisestikaan taida olla kovin houkutteleva …

 

Voikin olla huomattavasti helpompi jäädä yksin kotiin neljän seinän sisään, kuin viettää tuntikausia stressaten ja peläten, pallomahaansa piilotellen. Pikkuhiljaa saattaa huomata eristäytyvänsä ja kumppanin löytymisen olevan aina vain kauempana.

 

 

Millä voit saada oireita hallintaan:

 

Sinkkuna voi miettiä ja ehdottaa etukäteen seuralaiselle sellaista ruokapaikkaa, mistä tietää löytävänsä itselle sopivaa ruokaa. Treffipäivänä kannattaa pitää erityistä huolta säännöllisestä ja suolelle sopivasta ravinnosta. Jännitys voi saada vatsan kipristelemään, joten pyri rauhoittumaan ja rentoutumaan säännöllisesti pitkin päivää. Muista syvän hengityksen (etenkin ulospuhalluksen) rentouttava vaikutus! Nauti ennen ruokailua ruuansulatusentsyymejä, niistä voi olla apua. Muista juoda riittävästi tavallista vettä päivän aikana. Alkoholin nauttiminen pahentaa vatsaoireita, joten jos haluat olla varma, että oireet pysyvät hallussa, jätä illallisviinit ja snapsit väliin.

 

Muista chillata!

Läheisyysharjoitukset ja säännöllinen rentoutuminen yhdessä kumppanin kanssa voivat helpottaa läheisyyteen ja kosketukseen liittyviä vaikeuksia. On hyvä huomata, että usein kumppani haluaa auttaa ja tukea ja on valmis tekemään kaikenlaista rakkaansa olon helpottamiseksi. Rehellisyys voi olla alkuun vaikeaa, mutta jos kumppani on sinulle oikea, hän ei mollaa eikä dissaa sinua, vaan haluaa olla tukena kaikissa valinnoissasi.

 

Näin seksuaaliterapeutin näkökulmasta seksi, ja etenkin orgasmi, voivat helpottaa paineen ja turvotuksen tunnetta vatsassa. Orgasmista vapautuvat hyvänolon ja rentoutumista edistävät hormonit oksitosiini, dopamiini, prolaktiini, vasopressiini, norepinefriini sekä serotoniini auttavat suolistoakin rentoutumaan ja sitä kautta oireet voivat helpottua.

 

Mikäli orgasmi pahentaa oireita, kannattaa hakeutua osaavan fysioterapeutin tai vaikka neurokineettisen terapeutin (kuten Kevin) pakeille toiminnallisten lantionpohja -ongelmien kartoittamiseksi.

 

Avoin keskustelu asiasta helpottaa vaivaan liittyviä häpeän tunteita. On hyvä pohtia suhdetta omaan häpeään ja käsitellä omia kelpaamattomuuteen, kontrollin tarpeeseen ja hylätyksi tulemiseen liittyviä kipukohtiaan. Osaavasta terapeutista on tässä iso apu <3

 

 Listasin alle vielä pähkinänkuoressa pientä muistilistaa:

 

¤  Poissulje aina ensin muut mahdolliset sairaudet lääkärin toimesta (keliakia, haavainen paksusuolentulehdus, laktoosi-intoleranssi, maitoallergia..)

¤      Säännöllinen elämänrytmi

¤  Säännöllinen ruokailu, kuitupitoisuus. Kilo vihanneksia ja kasviksia päivässä on hyvä nyrkkisääntö ärtyneelle suolelle!

¤      FODMAP -ruokavalion kokeileminen ja itselle sopivien ruoka-aineiden kartoittaminen

¤      Kuitulisät, ruuansulatusentsyymit, maitohappobakteerit, mahdolliset reseptilääkkeet

¤      Riittävä uni. Aikuinenkin tarvitsee keskimäärin 7-9 tuntia unta yössä

¤   Omalle keholle sopivien vaatteiden käyttäminen. Älä väkisin puristaudu vaatteisiin, jotka saavat sinut olemaan ylitietoinen omasta kehostasi koko päivän / illan, ja jotka pahentavat turvotusoireita.

¤    Säännöllinen liikunta. Kyykkääminen (mielellään kehon omalla painolla, turvotus häiritsee coren hermotusta ja täten lisää riskiä vammoille) ja ihan vaan käveleminenkin saavat ilman liikkeelle, edellyttäen että uskallat päästellä ilmaa kuuluville. Ripulioireisille tämä ei välttämättä toimi..

¤   Stressin hallintataitojen opettelu. Jooga. Meditaatio. Rentotumisharjoitukset. Syvä hengitys. Itsensä hyväksyminen. Häpeän kanssa sinuiksi tuleminen.


Omien IBS oireiden hallinnassa suuressa roolissa on riittävä uni.

Ärtyneen suolen kanssa kykenee elämään ihan hyvää elämää. Yleensä juuri säännölliset elämäntavat, liikunta, itselle sopiva ravinto ja riittävä lepo ja stressin hallintakeinojen opettelu, rauhoittavat vatsaa. IBS on usein aaltomainen vaiva ja etenkin naiset saattavat vatsavaivojen elävän kuukautiskierron mukaan.

 

Joskus voi olla pitkiä oireettomia ajanjaksoja, kunnes jokin ärsyke (ruoka, stressi) laukaisee vaivat. Silloin jos saa heti napattua hallintakeinoista kiinni, vaivat saattavat jäädä muutamaan päivään.

 

HUOM! Jos ripuli tai ummetus on vaikeaa, ulosteessa on verta, paino laskee, esiintyy kuumeilua tai yölläkin joutuu käymään isolla hädällä, voi kyse olla jostain vakavammasta kuin ärtyneestä suolesta. Tässä tapauksessa hakeuduthan pikimmiten lääkäriin. <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syömishäiriön kautta rakkauteen - Piritan tarina

Olen toiminut personal trainereiden kouluttajana pian kymmenen vuotta. Matkan varrelta on tarttunut mukaani useita opiskelijoideni tarinoita. Näistä yksi koskettavimmista on syömishäiriön kanssa yli kymmenen vuotta kamppailleen Piritan tarina.  Haluan painottaa, ettei personal trainer -koulutusputkemme pidä sisällään tällaisten asioiden käsittelyä. Opiskelijat juttelevat minulle usein omista asioistaan tauoilla sekä joidenkin kanssa pidämme myös somen puolella yhteyttä vielä pitkään koulutuksen päätyttyäkin. Terapeutin ammattini johdosta minulle on varmasti helppo jutella vaikeistakin asioista.    Kokosin alla olevan tarinan useista vaihtamistamme viesteistä. Olen vaikuttunut hänen avoimuudestaan ja sympaattisuudestaan sekä siitä suuresta toivosta ja henkisestä vahvuudesta, minkä hän on sisältään löytänyt. Varmistin moneen otteeseen, miten Pirita toivoo tarinaansa käsiteltävän ja luetutin tarinaa muutamaan otteeseen hänellä ennen julkaisua. Kaikkeen julkaistuun olen saanut hänen täyd