Siirry pääsisältöön

Joutilaisuuden ääni

Korona on ollut aika kova paukku. Sehän me ollaan tässä nähty, ihan maailman laajuisesti, miten syvästi se vaikuttaa. Se on koskettanut monia meistä monella eri tapaa ja monella tasolla. 

Ite en oo nähnyt mun perhettä moneen kuukauteen. Siis vanhempia, siskoa ja veljeä ja niitten kaikkia lapsia. Ystävien kanssa ollaan oltu vaan etäyhteyksissä. Monet mun ystävistä kuuluu riskiryhmään, joten täytyy muistaa olla senkin takia olla ekstra-varovainen. Onneksi mun ei oo tarttenut ihan yksin olla, se ois kaikkein kauheinta. Mun sydän on niiden yksinäisten luona, joilla ei oo ketään. 

Jostain luin, että yksinäisyys on kohta suurempi terveysriski kuin ylipaino. Aika paradoksaalista, että korona on ajanut ihmiset koteihinsa ja monella tutut harrastukset ovat jääneet. Alkoholin kulutus on yhteiskunnassa noussut ja myös ylipainon kehitys on noususuunnassa. Monien liitot rakoilee, kun ollaan liikaa yhdessä samojen seinien sisällä. Riidat lisääntyy, paha olo lisääntyy. Yksinäisyys lisääntyy.

Opiskeluryhmä tuo läheisyyttä ja uusia ystäviä 


Ihminen tarttee kosketusta. Yhteyttä. Sitä hyvän olon hormonien ryöppyä, mitä toinen ihminen voi meidän kehossa saada aikaan. Silloin kun me ollaan yhteydessä muihin ihmisiin, meidän kehossa ryöppyilee oksitosiinia, endorfiineja ja dopamiinia. Se yhteys voi syntyä missä vaan, missä me koetaan yhteyttä, hyväksyntää ja läsnäoloa muiden ihmisten kanssa. Yksikin ystävä riittää. 

Mulla oli kerran yksi poikaystävä, joka meidän eron jälkeen kipuili kauheesti yksinäisyyden tunteen kanssa. Muistan, miten me käytiin siitä yksi hyvä keskustelu, jonka lopussa tää mun ex-boifrendi oivalsi, että on kaksi eri asiaa. Olla yksin vapaaehtoisesti ja olla yksinäinen koska sulla ei oo vaihtoehtoa. 

Tää oivallus aukaisi  ihan uuden maailman ja ex-poikkis alkoi suhtautumaan valoisammin moneen eri asiaan. Hän ei ollut koskaan ajatellut, että hän voi valita. Soittaa kitaraa yksin kotona tai lähteä pubiin ystävän kanssa oluelle. Ahdistus tästä asiasta väheni ja silloin kun hän oli yksin, sydän oli keveämpi ja siitä tuli helpompaa kestää.

Joutilaisuus on sitä, kun ei ole mitään tekemistä. Se on pitkiä kahvihetkiä, kattoon tuijottelua, random höpöttelyä, kylki kyljessä köllöttelyä. Tämmöisenä joutilaisuuden hetkenä ihminen on ihan vaan läsnä. Totta itselleen ja avoin mahdollisuuksille. Sitä kautta se voi olla mahdollisuus myös löytää uusia ystäviä. 

Suorittaminen tappaa kaiken luovuuden, ja siksi meiltä helposti menee ohi kaikenlaista kivaa oravanpyörässä juostessa. Välillä tekee ihan hyvää olla niin ettei oo kiire mihinkään. Ihmiset siinä meidän ympärillä näyttää kovin erilaisilta, kun me oikeesti pysähdytään katsomaan niitä. Sillai hitaasti ja ilman vauhtia. 

Oon ite semmonen, että kokeakseni todellista läheisyyyttä henkisellä tasolla, tartten usein myös fyysistä kosketusta. Ihan vaan semmosta jotain hipsuttelua, ei sen tartte olla mitään sen kummempaa. Voidaan ystävien kanssa juoda kahvia sohvalla jalat päällekkäin ristissä, tai keskustella rantakallioilla kyljetysten. Parhaat keskustelut parisuhteessakin syntyy aina niissä hetkissä kun maataan sängyssä iho ihoa vasten. 

Läheisyys kasvattaa itseluottamusta, itsetuntemusta, sosiaalista älykkyyttä ja herkistää eri aisteja. Jos me ei osata olla tarpeeksi joutilaita, ei meillä oo riittävästi kiireetöntä läsnäoloa eikä läheisyyttäkään. 

Siinä missä yksinäisyys on yksilön tragedia ja yhteiskunnan ongelma, on joutilaisuus mahdollisuus jollekin uudelle. Yksinäisyys vie terveyden ja toimintakyvyn, joutilaisuus parantaa aivojen toimintaa ja luo pohjaa mahdollisuuksille. 

Jos sulla on aikaa tänään olla joutilas, voisiko sitä aikaa käyttää vaikka semmoiseen mietiskelyyn, että onko sulla joku josta et oo pitkään aikaan kuullut - ja voisiko siihen tyyppiin vaikka ottaa yhteyttä ihan vaan höpöttelyn merkeissä?


Kiireettömät aamut voi olla sellaisia, että nautitaan aamupalaa sängyssä ja ollaan lähekkäin. Seksikin voi alkaa maistua ihan erilaiselta (kahvipusut on NIIN jees ..) kun on ensin saanut tankata toisen iholla 










Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pulmat kehosuhteessa

Jäin miettimään eilistä aihetta ja ajattelin vielä jatkaa siitä suoraan ainakin yhden postauksen verran. Toiveita asian käsittelystä otetaan vastaan :) Eli jos sinulla on esimerkiksi jokin oma tarina, jonka toivot julkaistavan (anonyyminä ja niin ettei sinua tunnisteta) ja jota toivot kommentoivani, voit laittaa minulle viestiä osoitteeseen liina@liinasievers.fi. Otan myös aihe-ehdotuksia asian tiimoilta (tai jotain muuta seksuaalisuuteen liittyvää) ilolla vastaan! Pulmallinen kehosuhde Joskus omassa kehossa eläminen tekee elämisen vaikeaksi, meillä suurimmalla osalla taitaa olla siitä kokemuksia.. Turvotus, erilaiset kivut, kuukautiset, muhkurat, peilikuva, bad hair day, you name it. Lievimmillään oma keho herättää yleistä tyytymättömyyttä. Joskus keho herättää voimakkaampia negatiivisia tunteita, kuten surua, inhoa ja pettymystä siitä, että unelmien kehon saavuttaminen tuntuu suorastaan mahdottomalta. Keho herättää huonommuuden tunteita, jos se ei vastaa oman ihanteen mukaista

Vääränlainen elämä

  Monet meistä elävät koko elämänsä tyytymättöminä itseensä. Kuvittele mahdollisimman täydellinen elämä .. Sellainen, missä olet juuri sellainen kuin olet, mitään muuttamatta, kaiken hyväksymättä. Missä kaikki muutkin saisivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Ja sekin olisi ok. Millaista silloin olisi ...?   ”Mun elämä on NIIN perseestä. Pitäisi olla hoikempi, kauniimpi, nuorempi, vanhempi, seksikkäämpi, pienijalkaisempi, pystytissisempi, tiukkavatsaisempi, ohutreitisempi. Luomia on väärässä paikassa. Hiukset ovat liian ohuet, väärän väriset tai muuten vaan väärän malliset. Vatsaa turvottaa, allit hölskyvät, ja takapuolikin on joko liian iso, liian litteä tai sitten vika on housuissa. Kaikissa niissä.   Rahaa ei koskaan ole riittävästi, miksei se typerä pomo voi antaa palkankorotusta. Enkö muka ole antanut itsestäni kaikkea tälle yritykselle!?  Auto on vanha tai pieni, ruma tai tehoton. Ainakin pitäisi olla parempi kuin naapurilla. Kumppania saa aina hävetä, ei sekään osaa pukeutua eik

Mitä mulle kuuluu? Entä sulle?

 Heippa! Blogi on viettänyt hiljaiseloa viimeiset kuukaudet. Ehkä korona-lannistus vei hetkeksi mennessään, en tiedä. Olen etsinyt ja kaivannut inspiraatiota kirjoittamiseen, sitä kuitenkaan löytämättä. Nyt tulin siihen tulokseen, että inspiraation etsimisessä voi mennä loppuelämä. Hommiin pitää vaan tarttua ja alkaa saada juttuja aikaan! Vähän niin kuin joskus seksissä. Ei aina automaattisesti kovin haluta, mutta kun hommiin alkaa, voi pieni kipinä syttyä suureksikin roihuksi.  Mitä olen tehnyt viimeisinä kuukausina?   Luen paljon, mietin ja funtsin, liikun luonnossa, pidän huolta mun rakkaista ja he pitää huolta musta. Rakkautta on <3 Aika paljon kaikkea, nyt kun sitä miettii. Minulla todettiin perinnöllinen autoimmunisairaus, joka on alkanut tuhota kilpirauhastani. Olen huisin kiitollinen, että tämä vihdoin näkyi verikokeissa ja sitä päästiin asianmukaisesti hoitamaan. Elämä ei ole kovin pitkään kovin mukavaa, kun ei nuku eivätkä aivot toimi ja väsyttää ja masentaa ja kaikki on n