Siirry pääsisältöön

Valmistujais-bileet ja iltaseksiä

Me ollaan Valpurin ja Danielan kanssa opiskeltu yhdessä jo useammat koulutukset. Meidän ystävyys alkoi Seksuaalineuvoja-koulutuksesta Sexpolla. Sen jälkeen ollaan käyty seksuaaliterapia-koulutus samassa paikassa ja Danin kanssa ollaan opiskeltu psykoterapian valmistavat. Ensi syksynä me lähdetään lukemaan parisuhdepsykoterapian -perusteita Turkuun. Hyväksi todetuista ei kannata luopua <3 

Tänään me juhlitaan Danielan valmistujaisia yhdessä! 

Dani ja Valpuri aterian äärellä yhdessä meidän lempikiinalaisista Sörnäisissä. Nimeä en juuri nyt muista …


Meillä oli Pasin kanssa treffit Stockalla muutama päivä sitten, ja etsittiin sille kengät ja housut juhliin. Ostettiin myös oranssi pipo, tosin ehkä ei laita sitä illalla päähänsä ... On niin kuuman näköinen vetäessään uudet kuteet niskaan, että mun on vaikea pitää näppejä siitä erossa. Sanoinkin sen sille ääneen. Että mun on kyllä sit pakko hiplata sitä koko ilta.. 

Valpuri lähetti jo videon itsestään nakkena aamulla meidän yhteisessä whatsappissa, oli ihan partymoodeissa. Oon koonnut naisille valmistujaislahja-kassit - koska juhlat on tavallaan myös mun ja Valpurin juhlat. Pyysin Danielaa mainitsemaan tän myös muille vieraille. Että tajuaahan ne tuoda myös meille Valpurin kanssa paljon lahjoja. En tiedä, onko Dee muistanut. Toivottavasti. Tykkään lahjoista ja ihanista ihmisistä. 

En edes muista, milloin oon viimeksi juhlinut yhtään mitään. Sillai kunnolla, että on pukeutunut ja on vieraita ja ruokaa ja juomaa ja kaikkea. Viimeiset puoli vuotta on tullut koronan takia kökötettyä melko lailla kotiseinien sisällä tai pihalla auringossa. Tekee suhteellekin hyvää käydä minglaamassa muiden ihmisten kanssa, kohotella maljoja ja nauraa vitseille. 

Koulutustauolla seksuaaliterapia-koulutuksessa mimmit vähän verryttelee tulevaa luentoa varten. Taustalla yksi kouluttajistamme, Karoliina Vuohtoniemi

Valpuri just sanoi yhden keskustelun yhteydessä, että terapeutti Sievers analysoi aina ja jatkuvasti, eikä nuku hetkeäkään ikinä. Tunnustan, että mulla työmoodi on turhankin herkästi päällä ja ajoittain on vaikea vaihtaa vapaalle. Tänään heitän korkkarit kattoon ja oon ihan vaan. Minä itse ja nautin. Uusista ihmisistä, kohtaamisista, hyvästä ruuasta ja viinistä. 

Mun ensirakkauden isosisko tulee juhliin. En oo sitä naista nähnyt pariinkymmeneen vuoteen, eikä me viimeksi erottu mitenkään hyvissä väleissä. Vähän jännittää, miten kohtaaminen menee ... Eli ehkä saadaan tähän jopa hieman draamaa kehiin. Vaikkakin toivon, ettei saada. Mutta ehkä. Riippuu, millaiseksi ihmiseksi se on kasvanut.

Kotona kömmin sit kullan kainaloon. Koska oon kuolannut sitä koko illan, luultavasti joudun vähän sekstailemaan sen kanssa. En usko, että sillä on mitään sitä vastaan. Yleensä mun ei kauheesti tartte kysellä. Seksi Pasin kanssa on ihanaa. Siinä ei oo mitään, mistä en tykkäisi. 

Huomenna lähdetään reissuun. Kouvola - Alavus - Kempele -Oulu. Sillä akselilla viipotetaan ensi viikko. Meidän yhteinen lomaviikko <3 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäni nyt - Piritan tarina, osa 2.

Muistatteko Piritan? Naisen, jonka tarinaa kävimme muutama teksti sitten läpi. Naisen, joka sairastaa syömishäiriötä ja jolla on vahingollisia ihmissuhteita takanaan. Tarina saa nyt jatkoa, Pirita halusi vielä jakaa ajatuksia siitä, millaiseksi hänen elämänsä on muuttunut.  ”Personal training -koulutus oli pitkään haaveeni. Kävin 90- luvun lopulla kuntosaliohjaajan koulutuksen ennen sairastumistani. Elämäni oli silloin henkeen ja vereen yhtä treenaamista. Lihasten muokkaamista ja erottuvuuden hakemista. Nyt 20-vuotta myöhemmin ajatukset ovat aika paljon kypsempiä ja enemmän elämää laajemmalle katsovia. Historiaa ei kuitenkaan pääse karkuun ja se kulkee mukana. Kynnys koulutukseen lähtemiselle oli korkea, ajattelin olevani kehäraakki vanhus. Tämä osoittautui turhaksi huoleksi, koska varsinkin henkisellä puolella se oli vain pelkkä vahvuus. Jalka ei nouse niin korkealle, kuin nuorempana ja nivelet paukkuvat, mutta oman kropan tuntemus huomattavasti parempi kuin nuorempana. Koska olen...

Joutilaisuuden ääni

Korona on ollut aika kova paukku. Sehän me ollaan tässä nähty, ihan maailman laajuisesti, miten syvästi se vaikuttaa. Se on koskettanut  monia meistä  monella eri tapaa ja monella tasolla.  Ite en oo nähnyt mun perhettä moneen kuukauteen. Siis vanhempia, siskoa ja veljeä ja niitten kaikkia lapsia. Ystävien kanssa ollaan oltu vaan etäyhteyksissä. Monet mun ystävistä kuuluu riskiryhmään, joten täytyy muistaa olla senkin takia olla ekstra-varovainen.  Onneksi mun ei oo tarttenut ihan yksin olla, se ois kaikkein kauheinta. Mun sydän on niiden yksinäisten luona, joilla ei oo ketään.  Jostain luin, että yksinäisyys on kohta suurempi terveysriski kuin ylipaino. Aika paradoksaalista, että korona on ajanut ihmiset koteihinsa ja monella tutut harrastukset ovat jääneet. Alkoholin kulutus on yhteiskunnassa noussut ja myös ylipainon kehitys on noususuunnassa. Monien liitot rakoilee, kun ollaan liikaa yhdessä samojen seinien sisällä. Riidat lisääntyy, paha olo lisää...

Uskonko kaiken mitä itselleni kerron?

Oletko koskaan miettinyt, millaisia asioita kerrot itsellesi päivittäin? Onko sisäinen puheesi kehuvaa, moittivaa, ilkeää vai ystävällistä? Oletko koskaan haastanut omaa sisäistä puhettasi ja yrittänyt opetella lempeämpää tapaa keskustella itsesi kanssa?   Useimmiten emme ole kovinkaan tietoisia siitä, miten itsellemme puhumme. Tapaa puhua itsellemme ohjaavat syvällä sisimmässämme olevat sisäiset mallit, jotka olemme napanneet matkan varrelta. Nämä mallit peilaavat käsitystämme todellisuudesta ja päivittäin käytettynä niistä tuleekin totuus. ”Minä uskon olevani..” kääntyy muotoon ”Minä olen..”   Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, millaista kieltä itseäsi kohtaan käytät epäonnistuessasi jossain? Kun olet hitaampi kuin muut, kun et saavuta haluamaasi? Kun ihastuksesi kohde ei soitakaan sinulle tai treffikumppanista ei ensimmäisten treffien jälkeen enää koskaan kuulu mitään.   Kivuliaat kokemukset ja niihin liittyvät tunteet kaipaavat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, vaikka...