Siirry pääsisältöön

Pasi

Bongasin Pasin Tinderistä. Mun huomion kiinnitti oikeestaan ei niinkään Pasin kuvat, vaan kuvaus minkä se oli itsestään kirjoittanut. "Huippumukava". Muistan miettineeni, että tarttisin jonkun huippumukavan mun elämään. Swaippasin oikealle ja kohta Pasi jo laittoikin mulle viestiä. 

Meidän ekat treffit oli Kauppakeskus Sellossa. Muistan miettineeni kävellessäni kohti sovittua tapaamispaikkaa, että miten mun pitää tervehtiä sitä. Kättelenkö vai halaanko. Yleensä otan tällaiset aika rennosti, nyt en tiennyt, mitä tehdä. Melkein pysähdyin kulman taakse miettimään, mut jatkoin vaan eteenpäin. 

Sit se jo ilmestyikin mun näkökenttään. Pitkä, hoikka, silmälasipäinen mies, joka rennosti nojaili johonkin aitaan ja selasi puhelintaan. Näin Pasin ennen kuin Pasi näki mua ja muistan sen tunteen. Jotain vähän kohahti mun sisällä ja mietin, että wau. Ei huono. 



Voiko tota olla pussailematta ...?


Jotenkin sit vaan kättelin sitä. Ehkä menin vähän sekaisin siitä mun ekasta reaktiosta ja oli turvallisempi pitää etäisyyttä ja tarkkailla. Me mentiin Robert's Coffeeseen ja minä otin laten, Pasi tilasi pelkän kahvin. Siinä me sit istuttiin, sillai sivutusten. Taisin tivata siltä kauheesti kaikkea sen työhön liittyvää. Pasilla oli harmaa neulepaita. Semmonen vähän jotenkin palmikoidun näköinen, aika kiva. Se nojaili rennosti tuolissaan taaksepäin ja katsoi mua koko ajan. Sillai tarkasti, ja hymyili. 

Pasi sanoi mulle olevansa erilainen kuin kukaan, ketä oon aiemmin tavannut. Mietin, että mitähän se sillä tarkoitti, mut jotenkin uskoin sen siinä. 

Me juotiin ne kahvit ja sit sanoin, että mun pitää lähteä. Kysyin Pasilta, haluuko se lähteä  Claes Ohlsonille mun kanssa ostamaan teippiä. Pasi sanoi, että joo haluaa. Se kysyi, mihin tartten sitä ja vastasin, että mun pitää paikata mun kengät. Siihen se vaan vastasi että aha. Ilman sitä oisin ostanut ihan jotain höpöhöpö juttua. 


Pasi tykkää mun tisuista, 
ja musta on kiva "järkyttää" sitä välillä kesken työpäivän ;)


Myöhemmin Pasi sanoi, että ratkaiseva tekijä meidän treffeissä oli just se, että vein sen ekoilla treffeillä Claes Ohlsonille.  Mulla se, miltä se näytti siihen aitaan nojatessaan. Pasi oli luullut, että olin pettynyt siihen, miltä se näytti koska vaan kättelin. Minä taas olin niin häkeltynyt, etten osannut muuta tehdä. 

Siinä sen näkee, miten ihmiset helposti ajattelee ihan mitä sattuu. Etten muka ois tykännyt. Minähän olin melkein pyörtynyt kun se näytti niin ihanalta. Oon toistuvasti nyt myöhemmin kysellyt Pasilta, miltä tuntuu olla noin söpö. Ei se oikein ole siihen osannut vastata. Kaikki siinä on niin söpöä. Sen pylly, sen kädet, sen selkä, sen parta, käsikarvat ..kaikki. 

Ekojen treffien jälkeen me pidettiin parin viikon tuumaustauko. Sen jälkeen Pasi tuli mun luo paistamaan mun kanssa paahtopaistia ja sille tielle se jäi. 


Tässä me vietetään vappua yhdessä <3



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joutilaisuuden ääni

Korona on ollut aika kova paukku. Sehän me ollaan tässä nähty, ihan maailman laajuisesti, miten syvästi se vaikuttaa. Se on koskettanut  monia meistä  monella eri tapaa ja monella tasolla.  Ite en oo nähnyt mun perhettä moneen kuukauteen. Siis vanhempia, siskoa ja veljeä ja niitten kaikkia lapsia. Ystävien kanssa ollaan oltu vaan etäyhteyksissä. Monet mun ystävistä kuuluu riskiryhmään, joten täytyy muistaa olla senkin takia olla ekstra-varovainen.  Onneksi mun ei oo tarttenut ihan yksin olla, se ois kaikkein kauheinta. Mun sydän on niiden yksinäisten luona, joilla ei oo ketään.  Jostain luin, että yksinäisyys on kohta suurempi terveysriski kuin ylipaino. Aika paradoksaalista, että korona on ajanut ihmiset koteihinsa ja monella tutut harrastukset ovat jääneet. Alkoholin kulutus on yhteiskunnassa noussut ja myös ylipainon kehitys on noususuunnassa. Monien liitot rakoilee, kun ollaan liikaa yhdessä samojen seinien sisällä. Riidat lisääntyy, paha olo lisää...

Matkalla

Mulle seksuaalineuvojana ja ensi viikolla (!) valmistuvana seksuaaliterapeuttina on tärkeetä, että mun asiakkaat kokee tapaamisissa tulevansa nähdyksi ja kuulluksi sekä ymmärretyksi. Oon itse kahlannut läpi aika hirveitä ajan jaksoja elämässäni ja monia vuosia on mennyt ikään kuin traumasumussa kaikenlaisista ällöttävistä tapahtumista, mitkä seurasivat toinen toistaan. Matka eheytymiseen on ollut pitkä ja se on opettanut nöyryyttä elämän edessä.  Olen oppinut ymmärtämään, että kaikki, mitä mun omassa elämässä on tapahtunut, ei tosiaankaan ole mun vika. Ja se, että joskus ihmiset vaan satuttaa toisia eikä se tarkoita, että ne ois välttämättä pahoja ihmisiä. Ne voi olla omien kokemustensa uhreja, oman menneisyytensä vankeja ja kaikki me loppujen lopuksi täällä huudetaan omaa hätäämme ja toivotaan, että meitä rakastetaan just tällaisina. Teot voi olla tuomittavia, mutta jokainen lapsi syntyy tänne viattomana ja puhtaana. Se ois tärkeetä meidän aikuisten aina muistaa. Vastuu on aina ...

Uskonko kaiken mitä itselleni kerron?

Oletko koskaan miettinyt, millaisia asioita kerrot itsellesi päivittäin? Onko sisäinen puheesi kehuvaa, moittivaa, ilkeää vai ystävällistä? Oletko koskaan haastanut omaa sisäistä puhettasi ja yrittänyt opetella lempeämpää tapaa keskustella itsesi kanssa?   Useimmiten emme ole kovinkaan tietoisia siitä, miten itsellemme puhumme. Tapaa puhua itsellemme ohjaavat syvällä sisimmässämme olevat sisäiset mallit, jotka olemme napanneet matkan varrelta. Nämä mallit peilaavat käsitystämme todellisuudesta ja päivittäin käytettynä niistä tuleekin totuus. ”Minä uskon olevani..” kääntyy muotoon ”Minä olen..”   Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, millaista kieltä itseäsi kohtaan käytät epäonnistuessasi jossain? Kun olet hitaampi kuin muut, kun et saavuta haluamaasi? Kun ihastuksesi kohde ei soitakaan sinulle tai treffikumppanista ei ensimmäisten treffien jälkeen enää koskaan kuulu mitään.   Kivuliaat kokemukset ja niihin liittyvät tunteet kaipaavat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, vaikka...