Siirry pääsisältöön

Syömisongelmat ja seksuaalisuus

Seksuaaliterapiassa asiakkaiden kanssa usein sivutaan ravitsemusta koskevia asioita. Painonhallinta on monella isossa osassa omaa kehonkuvaa ja itsetuntoa. Miten kokee itsensä; miltä peilikuva näyttää, miltä näyttää muiden silmissä vaatteet päällä, saati ilman vaatteita. 

Pystyykö seksistä nauttimaan, jos ajattelee näyttävänsä ihan kauhealta toisen silmissä? Joskus ajattelematon seksikumppani on voinut jopa möläyttää jotain loukkaavaa omasta kehosta, rinnoista, reisistä, vatsasta. Tällaiset jäävät mieleen itämään ja saattavat kasvaa niin isoksi möykyksi, että oma syömiskäyttäytyminen vääristyy ja kehittyy jopa syömishäiriöksi asti. 

Usein painonhallintaan tarjotaan avuksi näennäisesti "itsestään selvää" keinoa. Syö vähemmän ja liiku enemmän, sillä se lähtee. Kuulostaako tutulta?  Jopa 90 prosenttia tällä ohjeella aloitetuista dieeteistä epäonnistuu. Miksi? No koska painonhallinnassa on kysymys paljon enemmästä kuin syödyistä ja kulutetuista kaloreista.



Tasapainoisessa syömisessä perusruoka on terveellistä ja monipuolista - näin jää sijaa myös pienelle herkuttelulle. Kuvassa otos Pasin nimipäivä-aamupalasta sänkyyn .. <3


Ydintunteiden tunnistaminen

Hyvin usein syömisongelmien taustalla on käsittelemättömiä tunteita. Niitä tunteita, mitkä ovat syvällä meissä sisällä, ihan ytimessä asti. Tunteita, jotka vaikuttavat kaikkeen käyttäytymiseemme ja kertovat tärkeimmistä tarpeistamme. 

Vaikeaksi asian käsittelyssä tekee se, että näitä ydintunteita saattaa olla vaikea tunnistaa. Ne saattavat tuntua kehossa epämääräisenä ahdistuksena, joka jäytää ja tekee kaikesta vaikean tuntuista. Ahdistus tekee epävarmaksi.  Ahdistuksen tunteita saattaa helposti paeta syömiseen, koska ruokaan meillä on kaikilla jonkinlainen suhde. Syömisestä (tai sen kontrolloinnista) saa nopeasti voimakasta mielihyvää ja turvallisuuden tunnetta. 

Toiset saattavat reagoida ahdistukseen ahmimalla, toiset vetävät tiukkaa ruokavaliota ja kontrolloivat syömisiään. Ne saattavat vaikuttaa toistensa vastakohdilta, mutta molemmat ovat pohjimmiltaan välttämiskäyttäytymistä. 

Ruokaan keskittyminen auttaa hetkellisesti väistämään ahdistuksen tunteita. Aina kun yritämme välttää ahdistuksen tunteita tulemasta keskittymällä esimerkiksi ruokaan, eivät tunteet kuitenkaan häviä, ainoastaan voimistuvat. Tässä piilee suuri vaara, että ruoka kehittyy pakokeinoksi todellisuudesta. On aika tavallista, että syömisongelmien rinnalle kehittyy masennusta tai paniikkikohtauksia. 



Syömisongelmat seksuaaliterapiassa

Minulla käy terapiavastaanotolla useita asiakkaita, joilla suhde ruokaan on vääristynyt. Usein masennukseen liittyy ylipainon kanssa kamppailu ja muuttunut kehonkuva. Seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvät hyvin usein myös syömishäiriöt. Kilpaurheilussa syömishäiriöt ovat erittäin tavallisia. 

Tyypillinen kuvio yrityksissä hallita syömistä on se, että ensin syömistä aletaan rajoittamaan. Päivän tai viikon aikana syödään erittäin pieniä annoksia erittäin vähäenergistä ruokaa ja sitten kun väsymys ja nälkä kasvavat liian suuriksi, repeää niin sanotusti persus, ja ruokaa ahmitaan järjettömiä määriä - eivätkä valinnat usein tässä vaiheessa ole enää kovin terveellisiä ja kehoa helliviä. 

Keho ja mieli eivät jaksa rajoittamista loputtomiin ja tästä syystä paino alkaa pikku hiljaa kuukausien ja vuosien saatossa nousta. Painonhallinnassa normaalipainossa pysyttelevillä kaikilla tuntuu olevan yksi yhteinen tekijä; he eivät rajoita syömisiään. Suhde ruokaa on joustava eikä vaakaa kytätä koko ajan. Ruuasta ei tehdä mörköä, joka pilaa koko elämän. 

Tässä päästäänkin takaisin ahdistukseen ja pelkoon, mistä aiemmin jo mainitsin. Terapiassa käsitellään turvallisuuden tunnetta ja omia elämän arvoja. Millaisista asioista asiakas nauttii ja miten pitää itseään hyvänä. Millaista on oma sisäinen puhe itselle ja miten haluaa itseään kohdeltavan. Kun pikku hiljaa tasapainon tunne alkaa löytyä ja kehosuhde parantua, ei omaa kehoa enää kohtele jatkuvasti kuin vihollista. Tällöin painokin alkaa asettua normaaleihin uomiinsa. 

Monilla asiakkaillani ongelmia piilee tarpeessa miellyttää jatkuvasti muita ihmisiä. He asettavat toisten hyvinvoinnin oman hyvinvointinsa edelle ja omat rajat saattavat olla kadoksissa. Tässä tilassa helposti tulee tunne, että elämä on yhtä ajelehtimista ja yksi keino hallita tätä liikettä on ahmiminen tai syömisen kontrollointi. 

Syömisongelmien juurisyyt löytyvät usein lapsuudesta ja nuoruudesta. Millaisin sanoin omat vanhemmat ovat kommentoineet omaa kehoaan, miten lapsen/nuoren kehoa. Miten ruokaan on suhtauduttu, onko syömistä demonisoitu. Onko lapsen painosta huomauteltu vai onko lapsi saanut kokea tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään, ilma ehtoja ja rajoituksia.



Pasi ottaa musta aina tällaisia salakuvia mun "lempipuuhissa", niin kuin hän sitä kutsuu. Tässä tapauksessa taisin leipoa sämpylöitä joita hän odotti kieli pitkällä..


Kontrollista luopuminen

Kaikki tunteet tuntuvat kehossa ja tätä ainutlaatuista rakennelmaa olisi hyvä opetella kuuntelemaan. Kontrollista luopuminen pelottaa, se on selvää. Kerralla kontrollista luopuminen ja kasvukivuitta selviäminen ei taida olla ihmisen psyykelle mahdollista. Minäkuvan muutos kulkee aina jäljessä ja tämän tunnistaminen sekä hyväksyminen on myös osa toipumisprosessia. 

Toistuvat laihdutuskuurit, ahmimiminen, oksentaminen ja syömisen kontrollointi sekoittavat kehon nälkä- ja kylläisyysviestit. Opettelu voi olla vaikeaa, kontrollista on vaikea päästää irti. 

Hyvä painonhallinta vaatii sitä, että uskaltaa luottaa omaan kehoonsa ja sen signaaleihin. Syöminen nälkäisenä, lopettaminen kylläisenä. Luottamuksen opetteleminen, että itse tietää ja itse osaa oman kehonsa. Että tunnistaa tarpeensa ja pikku hiljaa turvallisuuden tunne alkaa rakentua. Askel askeleelta. 

Tukiverkosto

Tukiverkosto toipumisessa on äärettömän tärkeää. Kukaan meistä ei selviä yksin. Terapeutti on yksi tukipilari, mutta lähelle olisi hyvä saada muitakin ammattilaisia sekä läheisiä, joihin voi ja uskaltaa luottaa. Kannattaa etsiä lääkäri, joka osaa kohdata asiakkaansa muulla tavalla kuin "syö vähemmän ja liiku enemmän". Läheisille jutella avoimesti, sellaisille, jotka ovat luottamuksen arvoisia.  

Seksuaaliterapeuttina parhaita hetkiä ovat aina ne, kun asiakas kertoo uskaltaneensa ylittää omia pelkojaan tai asettanut rajoja sille, miten häntä saa kohdella. Kun seksi on pitkästä aikaa onnistunut tai asiakas ei ole enää antanut pakottaa itseään johonkin. 

Meillä kaikilla rittää opeteltavaa siinä, miten rakastamme itseämme. Sen kautta, että tulemme toimeen itsemme kanssa, löytyy hyväksyntää ja armeliaisuutta myös muita kohtaan. 



Uskalletaan valita rakkaus, tänäänkin <3 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syömishäiriön kautta rakkauteen - Piritan tarina

Olen toiminut personal trainereiden kouluttajana pian kymmenen vuotta. Matkan varrelta on tarttunut mukaani useita opiskelijoideni tarinoita. Näistä yksi koskettavimmista on syömishäiriön kanssa yli kymmenen vuotta kamppailleen Piritan tarina.  Haluan painottaa, ettei personal trainer -koulutusputkemme pidä sisällään tällaisten asioiden käsittelyä. Opiskelijat juttelevat minulle usein omista asioistaan tauoilla sekä joidenkin kanssa pidämme myös somen puolella yhteyttä vielä pitkään koulutuksen päätyttyäkin. Terapeutin ammattini johdosta minulle on varmasti helppo jutella vaikeistakin asioista.    Kokosin alla olevan tarinan useista vaihtamistamme viesteistä. Olen vaikuttunut hänen avoimuudestaan ja sympaattisuudestaan sekä siitä suuresta toivosta ja henkisestä vahvuudesta, minkä hän on sisältään löytänyt. Varmistin moneen otteeseen, miten Pirita toivoo tarinaansa käsiteltävän ja luetutin tarinaa muutamaan otteeseen hänellä ennen julkaisua. Kaikkeen julkaistuun olen saanut hänen täyd